Organisaatio
Tutkimuskeskuksen
johtaja
Ohjelmapäällikkö
Kehityspäällikkö (2)
Projektisihteeri
Koordinaattori (3)
Johtoryhmä
Ohjausryhmä
Yhteisfoorumi
Jäsenlaitokset
Itä-Suomen yliopisto
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Ilmatieteen laitos
Työterveyslaitos
Itä-Suomen
yliopisto
www.uef.fi
Itä-Suomen yliopisto (UEF) on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Vuoden 2010 alussa Joensuun ja Kuopion yliopistojen yhdistyessä syntyneessä uudessa yliopistossa työskentelee lähes 3000 henkilöä. Itä-Suomen yliopisto on kansainvälinen yliopisto, joka toimii aktiivisesti uusien teknologioiden sovellusten kehittäjänä. Ympäristöterveys ja ympäristönmuutoksen tutkimus kuuluvat Kuopion kampuksen tutkimuksen keskeisiin painoaloihin, jota informaatioteknologia täydentää. Yliopisto vahvistaa osaamispohjaansa teknis-luonnontieteellisen tutkimuksen, mm. ympäristötekniikan avulla. Bioenergiaan arvoketjuun liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä tehdään pääasiassa ympäristötieteen ja fysiikan laitoksilla useissa tutkimusryhmissä, jotka ovat erikoistuneet eri osa-alueille.
Ympäristötieteen
laitoksen tehtävänä on korkeatasoisen monitieteisen tutkimuksen ja siihen
tukeutuvan opetuksen avulla edistää elinympäristön terveellisyyttä ja
haitallisten ympäristömuutosten torjumista. Laitos tekee tätä tarkoitusta
palvelevaa kansainvälisesti korkeatasoista perus- ja soveltavaa tutkimusta,
kouluttaa asiantuntijoita ja tukee toiminnallaan alueellista, kansallista ja
kansainvälistä päätöksentekoa ja elinkeinoelämää ympäristöriskien hallintaa
koskevissa asioissa. Laitoksen erityisiä vahvuusaloja ovat ympäristöterveys,
ympäristömuutoksen tutkimus, ympäristötekniikka ja ympäristöinformatiikka.
Fysiikan laitoksella
on korkeatasoista tutkimusta liittyen mm. ilman pienhiukkasiin ja ilmakehässä
tapahtuviin muutoksiin sekä niiden merkitykseen ilmaston lämpenemisen kannalta.
Lisäksi laitoksella kehitetään uusia ratkaisumenetelmiä matemaattisiin
käänteisongelmiin, jotka ovat tärkeitä esim. tulkittaessa erilaisten
mittalaitteiden ja satelliittien mittausdataa ja näin ollen välttämättömiä mm.
ilmastonmuutostutkimuksessa.
Terveyden ja
hyvinvoinnin laitos
www.thl.fi
Terveyden ja
hyvinvoinnin laitos (THL) tutkii ihmisen terveyteen vaikuttavia tekijöitä ja se
on yksi Euroopan johtavia asiantuntijalaitoksia ympäristöterveyden alalla.
Kuopiossa sijaitsevan ympäristöterveyden osaston yksi tärkeimmistä
toiminta-alueista on ilmanlaadun terveysvaikutukset.
Ympäristöterveyden
osasto tekee tutkimusta ja asiantuntijatyötä liittyen
-
ilman
epäpuhtauksille altistumiseen ja vaikutuksiin herkissä väestöryhmissä
-
pienhiukkasten
päästölähteisiin, koostumukseen ja terveysvaikutusten mekanismeihin
-
terveysriskien
arviointiin ja riskinarviointimenetelmien kehittämiseen
-
altistumisen ja
terveysriskien vähentämistoimiin
Ilmatieteen
laitos
www.fmi.fi
Ilmatieteen laitos
(IL) on monialainen palvelu- ja tutkimuslaitos, joka tekee kansainvälisesti
korkeatasoista tutkimusta meteorologian, ilmanlaadun, ilmastonmuutoksen ja
kaukokartoituksen alueilla.
Ilmatieteen laitoksen
Kuopion yksikön tutkimustoiminta keskittyy ilmakehän pienhiukkasiin ja
UV-säteilyyn sekä niiden vaikutuksiin ilmastoon ja ihmisten terveyteen
(yhteistyössä THL:n kanssa). Tutkimustoiminta kattaa mm.
-
ilmastonmuutokseen liittyvää tutkimusta, erityisesti pienhiukkasten ja
ilmaston vuorovaikutus
-
ilmanlaadun
vaikutukset ympäristöön, ilmastoon ja ihmisten terveyteen
-
UV-säteilyn
ennuste- ja monitorointijärjestelmän kehitystä
-
aerosolimallien
kehitystyötä
-
pienhiukkasten
havainnointi satelliitein ja muilla kaukokartoitusmenetelmillä.
Työterveyslaitos
www.ttl.fi
Työterveyslaitos on
monitieteinen tutkimus- ja asiantuntijalaitos, joka edistää työn terveellisyyttä
ja turvallisuutta sekä työntekijöiden hyvinvointia.
Työterveyslaitos
etsii ratkaisuja asiakkaittensa ja työelämän tarpeisiin tutkimuksen,
koulutuksen, asiantuntijapalveluiden ja tiedonvälityksen keinoin. Tavoitteemme
on, että työn tekeminen on terveellistä ja turvallista koko työuran ajan.
Työolot ja työ edistävät terveyttä ja toimintakykyä, eivät vaaranna niitä.
Asiantuntijamme
auttavat asiakkaitamme/työpaikkoja kehittämään toimintaansa ja henkilöstönsä
hyvinvointia. Asiantuntijapalvelumme perustuvat tutkittuun tietoon ja
monipuoliseen kokemukseen. Osa Työterveyslaitoksen palveluista on vakiintuneita,
pitkälle tuotteistettuja valmiita ratkaisuja, osa puolestaan asiakkaan kanssa
yhteistyössä tuotettavia ainutkertaisia projekteja.
Tutkimuskeskus
KANTIVAssa Työterveyslaitos valmistelee bioenergian tuotanto- sekä
käyttövaiheisiin liittyvien työterveysriskien selvityshankkeita. Tutkittavat
työterveysriskit voivat liittyä kemiallisiin, biologisiin ja fysikaalisiin
tekijöihin sekä ergonomiaan, henkiseen hyvinvointiin tai työtapaturmien
torjuntaan.
Päivitetty 13.01.2010
|